Tampereen Taiteilijaseuran myyntinäyttelyssä tarjolla myös Elina Kujansuun teoksia. Näyttely on esillä Tampereella Mältinrannan Monumenttiateljeessa.
Ajankohtaista
Taidesuunnistus 26.-27.4.2014
Taidesuunnistuksessa yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa kuvataiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita työnsä äärellä. Yleisö voi kierrellä kyselemässä ja keskustelemassa taiteesta, ostaa teoksia tai vain ihastella pirkanmaalaista osaamista. Tapahtuman aikana kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy. Linkit Taidesuunnistuksen nettisivuille ja Taidesuunnistuksen katalogiin. Vuoden 2014 Taidesuunnistus on 10-vuotisjuhlatapahtuma, joka järjestetään 26.–27.4.2014 klo
Taidemaalariliiton teosvälitys 2014
Elina Kujansuun pleksimaalauksia Suomen suurimmassa kuvataidetapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla 8.3.-16.3.2014.
Tartto lehdistötiedote 2013
Lehdistötiedote vapaa julkaistavaksi Elina Kujansuu Laidun öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille Tampere Majan galleria, Tartto, Viro 18.7.-11.8.2013 Olen pitkään maalannut lehmiä. Niiden kautta maaseutua, muuttumista, haikeutta ja kiinnipitämistä. Nyt olen maalannut myös paljon lintuja. Niiden kautta ihmisyyttä, oman pesän paikkaa. Kukkatarhoja ja taivasta sekä maiseman kaltaisia kosketuspintoja niiden välistä. Tähän näyttelyyn olen maalannut unikuvia ja
Tartto kutsu 2013
Elina Kujansuu Laidun Tampere majan galleria, Tartto, Viro 18.7.-11.8.2013 Avajaiset 18.8. klo 17. Uusia öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille, laitumelta ja sen yläpuolelta. Tervetuloa! Lehdistötiedote
Taidekeskus Salmela
Elina Kujansuun uusimpia pleksimaalauksia on tänä kesänä esillä myös Taidekeskus Salmelan Kesäheinän näyttelytiloissa. Kesäheinä on avoinna Taidekeskus Salmelan aukioloaikojen mukaisesti 8.6.-11.8.2013 joka päivä klo 11-18.
Keskus Galleria lehdistötiedote
Lehdistötiedote vapaa julkaistavaksi Elina Kujansuu öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille Keskus Galleria, Tampere23.5.-19.6.2013 Olen pitkään maalannut lehmiä. Niiden kautta maaseutua, muuttumista, haikeutta ja kiinnipitämistä. Nyt olen maalannut myös paljon lintuja. Niiden kautta ihmisyyttä, oman pesän paikkaa. Kukkatarhoja ja taivasta sekä maiseman kaltaisia kosketuspintoja niiden välistä. Tähän näyttelyyn olen maalannut päiväunia ja keitaita. Realistista kuvausta ja
Keskus Galleria 2013
Elina Kujansuu öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille Keskus Galleria, Tampere23.5.-19.6.2013 Lehdistötiedote vapaa julkaistavaksi Olen pitkään maalannut lehmiä. Niiden kautta maaseutua, muuttumista, haikeutta ja kiinnipitämistä. Nyt olen maalannut myös paljon lintuja. Niiden kautta ihmisyyttä, oman pesän paikkaa. Kukkatarhoja ja taivasta sekä maiseman kaltaisia kosketuspintoja niiden välistä. Tähän näyttelyyn olen maalannut päiväunia ja keitaita. Realistista kuvausta ja
Keskus Galleria
Elina Kujansuu öljyväri- ja lyöntimetallimaalauksia pleksille Keskus Galleria, Tampere23.5.-19.6.2013 Lehdistötiedote
KEVÄTmyyntinäyttely
Tampereen Taiteilijaseuran KEVÄTmyyntinäyttely avautuu yleisölle lauantaina 27.4. Taidekeskus Mältinrannan työtiloissa. Runsaasti teoksia Tampereen Taiteilijaseuran jäseniltä kevään lahjoiksi! Näyttelyssä Elina Kujansuulta uusia lintuaiheisia pleksimaalauksia. Avoinna 5.5. saakka ma-to 12-18, pe-su 12-16.
Taidemaalariliiton teosvälitys 2013
Suomen suurin kuvataidetapahtuma järjestetään Kaapelitehtaalla Helsingissä 15.3.- 24.3.2013 Taidemaalariliiton vuosittaiseen teosvälitykseen osallistuu yli 500 Taidemaalariliittoon kuuluvaa ammattitaiteilijaa, Merikaapelihallin 3 500 m2 tilassa on esillä yli 1400 teosta. Teosvälitys on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. Esillä on paljon teoksia vasta taidekouluista valmistuneilta nuorilta uraansa aloittelevilta taiteilijoilta. Tänä vuonna
Tampereen taiteilijaseuran teosvälitys
Talo täynnä taidetta 1.-20.12. Tampereen Taiteilijaseura järjestää joulun alla TALO TÄYNNÄ TAIDETTA -teosmyyntitilaisuuden Taidekeskus Mältinrannassa. Esillä on satoja seuran ammattikuvataiteilijoiden maalauksia, grafiikkaa sekä muita taideteoksia, jotka soveltuvat hyvin esim. joulu- ja liikelahjoiksi sekä toimitilojen ja kodin sisustukseen. Teokset ovat saatavilla myös korottomalla osamaksulla tai Taidelainaamon ehdoin, ja ostaja saa teokset heti mukaansa. Voit ostaa
Carousel du Louvre, Pariisi, Ranska
Lokakuussa 2012 Elina Kujansuun lehmäaiheisia pleksimaalauksia esillä Carousel du Louvressa Pariisissa.
Lehdistötiedote: Nokian Taidetalo 2012
Lehdistötiedote vapaa julkaistavaksi Elina KujansuuMaalla öljyvärimaalauksia kankaalle ja pleksille Nokian Taidetalo28.8.-14.9.2012 Maalta me olemme tulleet. Maalta me saamme leipämme. Urbaaneimmatkin meistä. Kuluneen vuoden ajan olen teoksissani keskittynyt suomalaisen maaseudun kuvaamiseen elinpaikkana ja elinkeinon lähteenä. Asun ja työskentelen Sarkolassa, keskellä nokialaista maaseutua. Maalla asumisen kulttuuri on kymmenessä vuodessa juurtunut osaksi minua. Henkilökohtaisista siteistäni huolimatta en ole
Taidepappila Kuhmalahti
Kuhmalahden Taidepappilassa oli kesällä ryhmänäyttely, jossa mukana oli myös Elina Kujansuun teoksia.
Nokian Taidetalo
Elina Kujansuun yksityisnäyttely. Taidetalon kaksi kerrosta maalauksia pleksille ja kankaalle. Lehdistötiedote.
Tuntematon maa, lopputyönäyttely
22.-31.5.2012 Tuntematon maa, lopputyönäyttely, Kaapelitehdas, Puristamo ja Valssaamo, Helsinki. Käynti Puristamon kautta. Tallberginkatu 1 C, 00180 HelsinkiAvoinna ma–pe klo 11–19 ja la–su klo 11–16 Avajaiset 22. 5. 2012 klo 17–19 • Tervetuloa!
ArtSemilla ryhmänäyttely
2.-14.8.2011 Ryhmä ArtSemilla: ”Toisin” Nokian Taidetalo, Nokia. Näyttelyssä esillä myös näkövammaisille tehtyä kuvataidetta.
AlfaMariinin ryhmänäyttely
14.6.-2.7.2011 Ryhmä AlfaMariini: ”Katse” Stoan Galleria, Helsinki
Taidesuunnistus 2011
KUTSU Pirkanmaalaiset kuvataiteilijat, käsityöläiset ja muotoilijat kutsuvat sinut taidesuunnistamaan 16.-17.4.2011 klo 11-17! Kaikkiin 94 kohteeseen ympäri Pirkanmaata on vapaa pääsy. Taidesuunnistus järjestetään nyt jo seitsemännen kerran! Tapahtuma tarjoaa laajan kattauksen pirkanmaalaista taidetta ihailtavaksi ja ostettavaksi. Ota kartta ja lähde kiertämään taiderasteja perheen tai ystävien kesken. Tapahtumassa on mukana taiteilijoiden ateljeita ja työtiloja, taideyhteisöjä, gallerioita